Porin yliopistokeskuksessa tehtävälle aivojen monitorointitutkimukselle arvokasta kaupallistamisrahoitusta

Aivojen kuormituksen ja flow-tilan monitorointia aivosähkökäyrän avulla tutkivalle hankkeelle myönnettiin tutkimustulosten kaupallistamiseen tarkoitettua Research to Business -rahoitusta. Menestys rahoitushaussa on merkittävä saavutus niin Porin yliopistokeskuksessa toimivalle Tampereen yliopiston tutkimusryhmälle kuin Satakunnassa tehtävälle tutkimustyöllekin.
​​​​​​​

Data-analytiikan ja optimoinnin tutkimusryhmää luotsaava professori Tarmo Lipping (vas.), tutkija Matin Beiram Vand ja projektipäällikkö Reijo Koivula ovat mielissään Mindflow-hankkeen saamasta kaupallistamisrahoituksesta.
​​​​​​​Kuva: Hanna Rissanen

Porin yliopistokeskuksen data-analytiikan ja optimoinnin tutkimusryhmä (DAO) toimii osana Tampereen yliopiston Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekuntaa. Ryhmän tavoitteena on edistää yritysten ja elinkeinoelämän valmiutta hyödyntää data-analytiikan ja koneoppimisen uusimpia ratkaisuja.

Yksi ryhmän tutkimusaiheista on data-analytiikka hyvinvointipalveluissa. Helmikuun alussa käynnistyneen MindFlow-hankkeen tavoitteena on tutkia aivojen kuormituksen ja flow-tilan monitorointia aivosähkökäyrän avulla.

– Aivosähkökäyrän mittaukseen on viime aikoina kehitetty lukuisia kuluttajalaitteita. Nykyään kuka tahansa voi muutamalla satasella hankkia itselleen aivotoimintaa mittaavan pääpannan tai kuulokkeet. Vaikka näiden laitteiden soveltamismahdollisuudet ovat miltei rajattomat – meditaatiosessioiden analysoinnista kodin elektroniikan ohjaamiseen aivotoiminnalla – vaatii mitattavan signaalin luotettava tulkinta erityisosaamista, DAO-tutkimusryhmää luotsaava professori Tarmo Lipping taustoittaa.

Mindflow-hankkeen tavoitteena onkin vastata signaalin tulkintaan liittyvään osaamistarpeeseen. Hankkeessa kehitetään sovellusta, joka tuodaan myös kuluttajien saataville.

– Hankkeessa tullaan kehittämään alusta, joka mahdollistaa flow-tilan monitoroinnin sekä ohjaamisen aivosähkökäyrää mittaavien kuluttajalaitteiden avulla. Kehitettävän sovelluksen avulla voidaan pitää parempaa huolta mielen hyvinvoinnista yhä vaativammassa toimintaympäristössämme, Lipping kertoo.

​​​​​​​MindFlow-hankkeelle myönnettiin vuoden alussa Business Finlandin hallinnoimaa Research to Business (R2B) -rahoitusta 349 700 euroa. R2B-rahoitus on tarkoitettu tutkimustulosten kaupallistamiseen ja niiden kehittämiseksi uudeksi liiketoiminnaksi. R2B-rahoituksen saaneista projekteista odotetaan syntyvän kansainvälistä liiketoimintaa, joka luo uutta vientiä ja hyvinvointia Suomeen.

Tutkimustulosten kaupallistamiseen tähtäävällä rahoituksella on suuri merkitys paitsi tutkimushankkeelle itselleen, myös Satakunnalle alueena.

Tutkija Matin Beiram Vand päässään aivosähkökäyrää mittaava EEG-panta. Kuva: Hanna Rissanen

​​​​​​​​​​​​​​– On tärkeää, että tutkimuksella tuotettua uutta tietoa pystytään siirtämään ympäröivän yhteiskunnan hyödyksi ja myös uuden liiketoiminnan mahdollistajaksi. Saatu rahoitus osoittaa, että Porin yliopistokeskukseen on syntynyt merkittävää osaamista aivosähkökäyrän hyödyntämisessä. Rahoituksen saanut tutkimusryhmä on laajalti verkostoitunut niin tiedemaailman kuin alueen yritysten kanssa. Ryhmän osaaminen luo parhaimmillaan Satakunnalle mahdollisuuksia uudistumiseen ja kansainvälistymiseenkin, Porin yliopistokeskuksen johtaja Katariina Yrjönkoski toteaa.

Lisätiedot: professori Tarmo Lipping, tarmo.lipping(at)tuni.fi, 0408262860

Lue lisää Research to Business -rahoituksesta >>