Tunnelmallista joulua ja menestystä vuodelle 2026!

Porin yliopistokeskus kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa kaikille tunnelmallista joulunaikaa.


​​​​​​​Porin yliopistokeskuksen vuosi 2025 oli monipuolisen opetuksen, tutkimuksen ja alueellisen vuorovaikutuksen aikaa. Yliopistokeskuksessa toimivien yksiköiden työssä keskeisiksi teemoiksi nousivat mm. monitieteinen tutkimus, kestävyyteen, turvallisuuteen ja digitalisaatioon liittyvät teemat sekä työelämäyhteydet. Tekoälyn rooli vahvistui niin tutkimuksessa kuin opetuksessakin, ja uudet avaukset ulottuivat ohjelmistokehityksestä aina luovien alojen ekosysteemiin saakka.

Opetustarjonta vastasi muuttuvan työelämän tarpeisiin – uudenlaisia opiskelupolkuja kehitettiin mm. sosiaalityön tutkinto-ohjelman saralla. Yliopistokeskus myös syvensi yhteistyötään Satakunnan alueen yritysten ja julkisten toimijoiden sekä teki uudenlaisia yhteistyöavauksia kansainvälisten kumppaneiden kanssa mm. Georgiassa.

Jatkossakin Porin yliopistokeskus on monipuolinen, akateeminen toimija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja Satakunnan alueella. Vahva yhteistyö muiden maakuntaa kehittävien toimijoiden kanssa jatkuu.

Toivotamme kaikille tunnelmallista joulua, tavataan jälleen vuonna 2026!

​​​​​​​