Uusi WiderScreen-verkkolehden numero on ilmestynyt

Erikoisnumero tarkastelee monialaisesti ja poikkitieteellisesti David Lynchin yli viisikymmentä vuotta kestänyttä taiteilijan uraa.

WiderScreen-verkkolehden numero 1-2/2021 ”David Lynch” on juuri ilmestynyt osoitteessa http://widerscreen.fi/.

Erikoisnumero tarkastelee monialaisesti ja poikkitieteellisesti David Lynchin yli viisikymmentä vuotta kestänyttä taiteilijan uraa. Hänet tunnetaan parhaiten elokuva- ja televisio-ohjaajana, mutta hänen tuotantonsa ulottuu hyvin laajalle kentälle aina kuvataiteista verkkojulkaisuihin.

Goottilainen saippuasarja Twin Peaks (1990–1991, 2017) yhdistetään yleensä kaikkein vahvimmin David Lynchiin, mikä on näkynyt kaupallisen menestyksen ohella myös sen synnyttämässä arvovaltaisessa fanikulttuurissa ja laajassa tutkimuksellisessa kiinnostuksessa. Osa teemanumerossa julkaistuista kirjoituksista käsittelevät laajasti tätä kulttisuosioon noussutta ja alallaan hyvin innovatiivista televisiosarjaa. Mukana on myös Lynchin elokuvatuotantoon perustuvia tapaustutkimuksia, taiteellisia katsauksia, esseitä ja kirja-arvioita.

WiderScreen on JUFO-1 -luokiteltu, kaksikielinen ja avoin tiedejulkaisu.

Julkaisun koordinointi: Digitaalinen kulttuuri, Turun yliopisto.

Tämän numeron toimittajat:
Petri Saarikoski (päätoimittaja), petsaari(at)utu.fi
Pauliina Tuomi, toimittaja, pauliina.tuomi(at)tuni.fi
Katriina Heljakka, toimittaja, katriina.heljakka(at)utu.fi

Sisällysluettelo
Pääkirjoitus (Petri Saarikoski, Pauliina Tuomi, Katriina Heljakka)

Tutkimusartikkelit
Francisco B. Trento: An Inquiry on Post-linguistic Subjects in Twin Peaks: The Return
Fátima Chinita: Expanded Lynch: Synaesthetic Intermediality as Immersiveness in “Industrial Symphony No. 1”
Alesha Serada: Will Kentucky Route Zero Take You to Twin Peaks? Tracing the Narrative of the American Weird

Tutkimuskatsaukset:
Petri Saarikoski: Mulholland Drive – Hollywoodin pimeä sydän
Rami Mähkä: In Dreams: David Lynch ja 1950-luku
Katriina Heljakka: Eternal Returns to a Peak Experience: Creating and Curating Play(ful) Tributes to Twin Peaks

Esseet
Samantha Martinez Ziegler: The Twin Peaks Fandom on the Net – 30 Years of Activity and Counting
Karla Lončar: “Call for help”: Analysis of Agent Cooper’s Wounded Masculinity in Twin Peaks

Näkökulma
Petri Saarikoski: Kuppi kahvia ja donitsilaatikko – Twin Peaksin uudelleenheräämisen äärellä

Matkakertomus
Pauliina Tuomi: Pöllöt eivät ole sitä, miltä näyttävät, mutta ovat löydettävissä: matkapäiväkirja ja vinkit Twin Peaks -kierrokselle

Kirja-arviot
Kimmo Ahonen: David Lynch ja Valkoinen peura
Tuomo Marttila: Kurkistusikkuna David Lynchin mieleen
Pasi Heininen: Dale Cooper – liian hyvä ollakseen todellinen?