Mistä näitä hankkeita oikein tulee?

TTY:lle hankejackpot Tampereen teknillisen yliopiston Porin laitoksen johtaja, professori Tarmo Lipping hymyili onnesta, kun sai esitellä yhteensä yli kahden miljoonan rahoituksen saaneet hankkeet. Dosentti Kristian Kiilin Fyysisesti aktivoivien...


TTY:lle hankejackpot

Tampereen teknillisen yliopiston Porin laitoksen johtaja, professori Tarmo Lipping hymyili onnesta, kun sai esitellä yhteensä yli kahden miljoonan rahoituksen saaneet hankkeet. Dosentti Kristian Kiilin Fyysisesti aktivoivien peliympäristöjen tehokkuus oppimisessa ja professori Rainer Breiten vetämän Uudet liiketoimintakäytänteet verkostoissa -hankkeiden hakemukset osuivat maaliinsa tehokkaasti.

- Nämä olivat juuri sellaisia onnistumisia, mitä on odotettu ja haettu eli kilpailtuja tutkimusrahoituksia. Samalla kun hankkeiden myötä osaamisemme karttuu, niin myös laitoksen profiili kasvaa. Se on se juju, Lipping kertoo.

Hänen mukaansa onnistumiset ovat osoitusta myös siitä, että Porissa on sopeuduttu uuteen hankehakemusympäristöön hyvin. Hänen mukaansa nykyään on entistä tärkeämpää laskea hankkeen kannattavuuksia, jotta oma osuus kustannuksista ei jää liian isoksi.

”Aiemmin parempia arvosanoja, muttei rahoitusta”

Dosentti Kristian Kiilin johtaman Fyysisesti aktivoivien peliympäristöjen tehokkuus oppimisessa -hankkeen tavoitteena on selvittää kuinka tehokkaita oppimismenetelmiä pelien tekeminen ja pelien pelaaminen ovat. Hanke sai neljän vuoden ja 920 000 euron rahoituksen Suomen Akatemian Tulevaisuuden oppiminen ja osaaminen -ohjelmasta.

- Olimme aikaisemmista hankehakemuksista saaneet parempia arvosanoja kuin nyt, mutta tällä kertaa natsasi sitten rahoituksen suhteen. Aikaisemmin lopullinen silaus jäi siitä kiinni, että hankkeemme on hyvin monitieteellinen. Tällä kertaa haettiin juuri sellaista hanketta, Kiili kertoi.


- Otettiin hakemuksessa myös pieni riski ja haukuttiin lähes kaikki alan aiempi tutkimus, hän jatkoi nauratten hankeonnistumisia juhlistamaan tullutta yleisöä.

Kiilin johtamassa hankkeessa selvitetään oppimisen liikunnallisia käyttöliittymäratkaisuja ja kehitetään samalla menetelmiä selvittämään pelielementtien vaikutusta oppimiseen.

Breiten johtamassa hankkeessa kumppaneina Technip ja Rolls Royce

FIMECCin hallinnoimaan viisivuotiseen SHOK-ohjelmaan mukaan päässyt professori Rainer Breiten tutkimusryhmän hanke Uudet liiketoimintakäytänteet verkostoissa oli hänen itsensä mukaan erittäin kovassa seurassa.


- Kalkkiviivoilla oli kolme todella kovaa kilpailijaa, mutta erotuimme joukosta sillä, ettemme ollut teknologiavetoinen ohjelma vaan liiketoimintamalli. Myös yhteistyökumppaneistamme Technipistä ja Rolls Roycesta oli suuri hyöty, heidän avullaan pääsimme oikeisiin piireihin.

- Tärkeää oli olla mukana heti alustavissa kokouksissa ja workshopeissa tuomassa nimeään ja ideoitaan näkyviin.

Ohjelma on kestoltaan viisi vuotta ja siihen osallistuu 22 yritystä sekä seitsemän tutkimuslaitosta. Ohjelman kokonaisbudjetin suuruus on noin 42 miljoonaa euroa ja TTY:n Porin laitoksen kokonaisbudjetin suuruus on noin 1,2 miljoonaa euroa.

Teksti ja kuvat Iiro Lehtonen