Iltatoimintaa lasten ehdoilla opiskeleville
Perhe-elämän ja yliopisto-opintojen yhdistäminen on monelle yliopistokeskuksen opiskelijalle arkipäivää. Monet perustavat perheen opiskeluaikana, toiset alkavat opiskella vasta kypsemmällä iällä, jolloin jälkikasvua on jo saattanut tulla hankkineeksi.
Opiskelijayhdistys Pointerissa ilmiöön on reagoitu järjestämällä perheellisille opiskelijoille profiloitua toimintaa. Lapsellisten ja ei niin lapsellisten iltoja on järjestetty Porissa vuoden alusta lähtien. 20.11.2008 järjestettiin viimeisin tapaaminen. Pointerin puolesta mukana oli Malla Toikka.
– Aloite päihteettömän, lyhyempikestoisen ja alkuiltaan sijoitetun toiminnan järjestämisestä tuli opiskelijoilta. Vanhempien opiskelijoiden on toisinaan ollut vaikeaa löytää perheelliselle sopivaa ohjelmistoa opiskelijatapahtumien joukosta, Toikka kertoo.
– Mukaan kaivattaisiin lisää ihmisiä. Ajatuksena olisi, että yhteisen toiminnan kautta olisi mahdollista tutustua muihin samassa tilanteessa oleviin. Ja toki mukaan saa tulla vaikka ei omia lapsia olisikaan.
Lapsenvahti tulisi tarpeeseen
Monet ulkopaikkakunnalta Poriin jalkautuneista opiskelijaperheistä olisivatkin tukiverkoston tarpeessa. Opiskelijaystäviä voisi tarvittaessa pyytää vaikka lapsenvahdiksi tenttien ajaksi.
– Olemme pohtineet perheellisten opiskelijoiden verkostoitumisen helpottamista yhteinen sähköpostilistan avulla. Siten tiedottaminen tapaamisista tulisi oikeaan osoitteeseen.
Joissakin kaupungeissa on perustettu opiskelijoiden lapsiparkkeja, jotka tarjoavat tilapäishoitoa tenteissä käyville opiskelijavanhemmille. Vastaavaa ei kuitenkaan vielä ole odotettavissa Porissa jossa opiskelijaelämä on vielä lapsenkengissään.
– Valitettavasti meillä ei ole vielä Pointerin puolesta resursseja lapsiparkin tapaiseen toimintaan.
– Tapaamisiltoina pystymme kuitenkin järjestämään lapsille viihdytystä siksi aikaa, että vanhemmat saavat jutella keskenään. Yhdellä kertaa olimme jopa pukeutuneet kenguruasuihin. Tällä kertaa tarjoamme lapsille pipareita ja glögiä.
Lisää leluja!
Jouluherkuista oli tällä erää nauttimassa kourallinen lapsellisia opiskelijoita. Näistä opiskelijaperhe Telaranta on käynyt tapahtumassa aikaisemminkin. Isä-Jussi toivoo tapahtumia järjestettävän vastaisuudessakin.
– Tapahtuma on kehityskelpoinen, mutta pienenä miinuksena mainittakoon, että tapaamistila voisi olla kodikkaampi ja leluja enemmän, Jussi Telaranta pohtii.
– Kävimme ensi kertaa viime keväänä ja olemme jatkaneet syksyllä. Toiminta sopii meidän tilanteeseemme, opiskelija-aktiviteetit, joihin myös Sampsa-poika voi osallistua ovat tervetulleita.
Lapsellisten ja ei niin lapsellisten illat jatkuvat jälleen keväällä. Toimintaa on tarkoitus kehittää eteenpäin ja suunnitteilla on järjestää tapahtuma suuremmassa mittakaavassa.
Teksti ja kuvat: Katri Tella
20.11.2008