Pääkirjoitus
Iän tuomaa kerroksellisuutta 19.5.2008 Risto Rinteen, Nina Haltian, Hanna Norin ja Arto Jauhiaisen tutkimus ” Yliopiston porteilla. Aikuiset ja nuoret hakijat ja sisäänpäässeet 2000-luvun alun Suomessa.” on mielenkiintoista luettavaa. Tutkimuksen...
Iän tuomaa kerroksellisuutta
19.5.2008
Risto Rinteen, Nina Haltian, Hanna Norin ja Arto Jauhiaisen tutkimus ” Yliopiston porteilla. Aikuiset ja nuoret hakijat ja sisäänpäässeet 2000-luvun alun Suomessa.” on mielenkiintoista luettavaa. Tutkimuksen ravauttaa kertaheitolla luuloja, että yliopisto olisi vain kaksikymppisten kirkasotsien opinahjo.
Tosiasiassa jopa hieman yli puolet alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa suorittavista on 25-vuotiaita tai sitä vanhempia. Kun mukaan lasketaan myös jatkotutkintojaan suorittavat, on vähintään joka kolmas opiskelija vähintään kolmikymppinen.
– Vaikka varttuneemmille hakijoille onkin olemassa omia sisääntuloreittejään, kuten avoimen yliopiston väylä sekä erilaiset muunto- ja maisterikoulutukset, hakeutuu valtaosa aikuisista yliopistoihin kuitenkin päävalintojen kautta, arvioidaan tutkimuksessa.
– Opiskelijavalikoinnin osalta maan 'aikuisin' yliopisto on Kuopion yliopisto, jonne valituista lähes puolet on yli 25-vuotiaita. Tämän jälkeen seuraavat Lapin, Joensuun, Jyväskylän ja Tampereen yliopistot, joissa osuus on noin kolmannes. Kuitenkin lähes puolet yliopistojen hakukohteista on aikuisilta käytännöllisesti katsoen suljettuja.
”Yliopiston porteilla” selittää myös sitä, miksi aikuiset lähtevät yliopistoon. Yksi syy on raadollinen, yliopistojen valinnoissa aikuishakijoiden kohdalla aikaisemmin suoritetut tutkinnot, suuremmat tulot ja korkeampi ammattiasema lisäävät sisäänpääsyn todennäköisyyttä.
Tuo raadollisuus ei välttämättä selity kuitenkaan tutkijoiden havaitsemilla ”hyvintoimeentulevien” paremmilla eväillä. Tutkimuksen sinänsä ansiokasta päättelyä mitenkään kiistämättä, mieleen tulee myös se, että vanhemmilla hakijoilla on jo pääsykoevaiheessa takaan vuosia pitempi elämänkokemus, yhteiskunnallisen tiedon pääoma ja laajentunut yleissivistys.
Näiden, nuoria hakijoita paremmassa asemassa olevien ”vanhojen” sijoittuminen yliopistoon ei ole huono asia. Kuten kaupunkiarkkitehtuurissakin, kerroksellisuus ja uuden ja vanhan olemassaolo vierekkäin luo viihtyisämpää ja monimuotoisempaa ympäristöä.
Ehkäpä juuri yliopiston sisäisessä dialogissa, jatkuvassa tutkivassa työpajassa, muodostuu tieteen tekemisen kannalta paras mahdollinen humus kaikkien osapuolten henkiseen kasvuun.
Eija Hammarberg
19.5.2008
Risto Rinteen, Nina Haltian, Hanna Norin ja Arto Jauhiaisen tutkimus ” Yliopiston porteilla. Aikuiset ja nuoret hakijat ja sisäänpäässeet 2000-luvun alun Suomessa.” on mielenkiintoista luettavaa. Tutkimuksen ravauttaa kertaheitolla luuloja, että yliopisto olisi vain kaksikymppisten kirkasotsien opinahjo.
Tosiasiassa jopa hieman yli puolet alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa suorittavista on 25-vuotiaita tai sitä vanhempia. Kun mukaan lasketaan myös jatkotutkintojaan suorittavat, on vähintään joka kolmas opiskelija vähintään kolmikymppinen.
– Vaikka varttuneemmille hakijoille onkin olemassa omia sisääntuloreittejään, kuten avoimen yliopiston väylä sekä erilaiset muunto- ja maisterikoulutukset, hakeutuu valtaosa aikuisista yliopistoihin kuitenkin päävalintojen kautta, arvioidaan tutkimuksessa.
– Opiskelijavalikoinnin osalta maan 'aikuisin' yliopisto on Kuopion yliopisto, jonne valituista lähes puolet on yli 25-vuotiaita. Tämän jälkeen seuraavat Lapin, Joensuun, Jyväskylän ja Tampereen yliopistot, joissa osuus on noin kolmannes. Kuitenkin lähes puolet yliopistojen hakukohteista on aikuisilta käytännöllisesti katsoen suljettuja.
”Yliopiston porteilla” selittää myös sitä, miksi aikuiset lähtevät yliopistoon. Yksi syy on raadollinen, yliopistojen valinnoissa aikuishakijoiden kohdalla aikaisemmin suoritetut tutkinnot, suuremmat tulot ja korkeampi ammattiasema lisäävät sisäänpääsyn todennäköisyyttä.
Tuo raadollisuus ei välttämättä selity kuitenkaan tutkijoiden havaitsemilla ”hyvintoimeentulevien” paremmilla eväillä. Tutkimuksen sinänsä ansiokasta päättelyä mitenkään kiistämättä, mieleen tulee myös se, että vanhemmilla hakijoilla on jo pääsykoevaiheessa takaan vuosia pitempi elämänkokemus, yhteiskunnallisen tiedon pääoma ja laajentunut yleissivistys.
Näiden, nuoria hakijoita paremmassa asemassa olevien ”vanhojen” sijoittuminen yliopistoon ei ole huono asia. Kuten kaupunkiarkkitehtuurissakin, kerroksellisuus ja uuden ja vanhan olemassaolo vierekkäin luo viihtyisämpää ja monimuotoisempaa ympäristöä.
Ehkäpä juuri yliopiston sisäisessä dialogissa, jatkuvassa tutkivassa työpajassa, muodostuu tieteen tekemisen kannalta paras mahdollinen humus kaikkien osapuolten henkiseen kasvuun.
Eija Hammarberg