Keskustelua ja tutkittua tietoa kaupunkikehityksestä – aiheina talous, ikäihmisten digipalvelut sekä kulttuuri

Tutkimus on viime vuosina kiinnittänyt entistä enemmän huomiota alueiden ja kaupunkien kehitykseen. Satakunnassakin koetaan taloudellisia, väestöllisiä ja kulttuurisia muutoksia, joiden myötä tutkijoita kiinnostavat muun muassa teollisuuden uudistumiskyky, hyvinvointipalveluiden järjestäminen sekä kansalaislähtöinen kaupunkikulttuuri. Tampereen yliopiston kestävän kaupunkikehityksen tutkijat ja Porin yliopistokeskus järjestävät Kaupunkiolohuoneella 17.5.2025 tilaisuuden, jossa asiantuntijat ja kaupunkilaiset pääsevät keskustelemaan ajankohtaisista alueellisista kysymyksistä.


​​​​​​​Satakunta innovaatioalustana

Vahvasti teollisuuteen nojaava Satakunta on saanut tottua kansainvälisten markkinoiden heilahteluihin. Välillä paikallinen elinkeinoelämä on onnistunut luomaan eturintamassa huipputason tuotteita, kun taas toisinaan teknologinen kehitys ja kysynnän muutokset ovat sammuttaneet tehtaista valoja.

Keskustelutilaisuuden ensimmäisessä paneelissa pohditaan Satakunnan mahdollisuuksia innovaatioalustana. Paneelin järjestää Tampereen yliopiston tietojohtamisen professori Marko Seppänen tutkijoineen. Tutkijat vaativat vastauksia Satakunnan elinkeinoelämän kuin taskunsa tuntevilta asiantuntijoilta siihen, miten paikallinen talouselämä saadaan kukoistamaan globaalissa kilpailussa. Paneelissa keskustellaan, mistä Satakunnassa keksitään uusia ajatuksia, palveluita ja ratkaisuja – siis kehitetään kaikkien toivomia innovaatioita. Keskustelijoina ovat kaupunginjohtaja Lauri Inna, puheenjohtaja Erik Rosenlew, Satakuntaliiton aluekehitysjohtaja Timo Vesiluoma sekä Lassila & Tikanojan liiketoimintapäällikkö Jari Saarinen.

Ikäihmisten ääni teknologisessa murroksessa

Toinen sekä kansalaisia että tutkijoita puhuttava teema on ikäihmisten palveluiden digitalisaatioon ja teknologiseen kehitykseen nojaava tehostaminen. Jo nyt robotit suorittavat lääketieteellisiä leikkauksia ja enenevässä määrin kehitetään digitaalisia sovelluksia, joilla pyritään tehostamaan hyvinvointipalveluiden tuottamista. Palveluiden järjestämiseen käytettävää budjettia seuraavat viranomaiset ja poliitikot ovat asettaneet digitalisaatiolle suuria toiveita. Esiin nousee kuitenkin kysymys, ovatko ikäihmiset valmiita teknologiseen muutokseen. Huolena on, että digitalisaatiolla pyritään korvaamaan inhimillistä läsnäoloa ja ikäihmisten ääni katoaa digitalisaation kohinaan.

Aiheeseen syventyvää keskustelua tilaisuudessa juontavat Tampereen yliopiston Porin yksikön sosiaalityön yliopistonlehtori Suvi Holmberg ja sosiologian professori Antti Saloniemi. Keskustelijoina ovat tutkija ja sosiaalityöntekijä Eveliina Kaukkila, Fyffee! Matkalla oman talouden hallintaan -hankkeen koordinaattori Outi Rantanen sekä sosiaalityön professori Heli Valokivi ja yhteiskuntapolitiikan professori Sakari Taipale Jyväskylän yliopistosta.

Kaupunkiaktivismilla vireä kulttuurielämä?

Elävälle kunnalle aivan keskeistä on vireä kulttuurielämä. Paikalliset asukkaat nostavat ylpeydellä esiin paikallisia kulttuurisia erikoisuuksia, kuten esimerkiksi porilaiset Dingoa. Kysymys on kuitenkin yksittäisiä muusikoita tai taitelijoita laajempi. Uudet tavat toimia ja ajatella asioita nousevat usein yhteiskunnan marginaaleista – olipa kyse sitten taiteesta tai yrityselämästä. Tutkijat ovat todenneet, että yhteiskunnallisen muutoksen edistäminen vaatii tekijöiltään poikkeuksellista rohkeutta, vastatuuleen puskemista ja usein myös jonkinasteista luovaa hulluutta.

Keskustelutilaisuuden kolmannessa paneelissa pohditaankin Turun yliopiston maisemantutkimuksen professori Maunu Häyrysen johdolla kaupunkiaktivismin ja tutkimuksen suhdetta. Kaupunkien ruohonjuuritason tuntosarvina keskustelevat Niko Hakkarainen Asema44 ry:stä, Kulttuuriyhdistys Rapajööti ry:n puheenjohtaja Una Harnett, FEMMA Planning Oy:n perustaja Efe Ogbeide, kulttuuriperinnöntutkija Tommi Iivonen sekä Ville Kirjanen, Ars Pori ry:n puheenjohtaja ja Kaupunkiolohuoneen perustajajäsen.

Tilaisuuden avaa Porin yliopistokeskuksen johtaja Katariina Yrjönkoski. Jokaisen paneelin jälkeen on varattu aikaa yleisön kysymyksille ja yleiselle keskustelulle. Paikan päälle voi tulla käymään ja kuuntelemaan itselleen sopivaksi ajaksi. ​​​​​​​Tapahtuman järjestää Tampereen yliopiston kestävän kaupunkikehityksen erikoistumisala (STUE) ja Porin yliopistokeskus.
​​​​​​​

Tuu ny kuulee ja kysyy! – Keskustelua alueesta, palveluista ja tutkimuksesta

Aika: lauantai 17.5. kello 12–15
Paikka: Kaupunkiolohuone, IsoKarhu
Tapahtuman nettisivut: Tuu ny kuulee ja kysyy! (tuni.fi)

OHJELMA

12.00 Kahvitarjoilu
12.15 Alkusanat: Katariina Yrjönkoski, Porin yliopistokeskuksen johtaja

12.30 Paneeli I: Satakunta innovaatioalustana?

  • Keskustelua vetävät tietojohtamisen professori Marko Seppänen, tutkijatohtori Antero Hirvensalo sekä väitöskirjatutkija Kalle Tuomi
  • Panelisteina
    • Erik Rosenlew, puheenjohtaja, Erik Rosenlewin säätiö
    • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, Porin kaupunki
    • Timo Vesiluoma, aluekehitysjohtaja, Satakuntaliitto
    • Jari Saarinen, liiketoimintapäällikkö, Lassila & Tikanoja

13.15 Paneeli II: Katoaako ikäihmisen ääni palvelujen digi-kohinaan?

  • Keskustelua vetävät sosiaalityön yliopistonlehtori Suvi Holmberg ja sosiologian professori Antti Saloniemi
  • Panelisteina
    • Eveliina Kaukkila, laillistettu sosiaalityöntekijä, väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto
    • Outi Rantanen, hankekoordinaattori, Fyffee! -Matkalla oman talouden hallintaan, Leader Karhuseutu
    • Sakari Taipale, professori, Jyväskylän yliopisto
    • Heli Valokivi, professori, Jyväskylän yliopisto

14.00 Paneeli III: Voiko tutkimus tukea kaupunkiaktivismia, entä päinvastoin?

  • Keskustelua vetää maisemantutkimuksen professori Maunu Häyrynen
  • Panelisteina
    • Niko Hakkarainen, Asema44 ry:n edustaja
    • Una Harnett, Kulttuuriyhdistys Rapajööti ry:n puheenjohtaja ja Tapahtumateollisuus-hankkeen projektipäällikkö
    • Tommi Iivonen, kulttuuriperinnöntutkimuksen väitöskirjatutkija, Turun yliopisto
    • Efe Ogbeide, suunnittelumaantieteilijä, FEMMA Planning Oy
    • Ville Kirjanen, Ars Pori ry puheenjohtaja ja Kaupunkiolohuoneen perustajajäsen


14.45 Loppusanat: Tutkimuksella ja paikallisella yhteistyöllä kestävää tulevaisuutta



Lisätietoja: Antti Wallin (antti.wallin@tuni.fi) / tutkimuskoordinaattori STUE