Hyviä uutisia

Koulutus, opiskelu ja sivistys ovat joutuneet altavastaajan paikalle kahdelta suunnalta. Yhtäällä kuulee varmana tietona, etteivät opinnot ja tutkinnot työmarkkinoilla juuri auta, koska näissä oloissa kukaan ei kuitenkaan saa töitä, ainakaan kunnollista sellaista. Toisella suunnalla on sitten politiikan ylimmällekin tasolle pesiytynyt puhe, joka halukkaasti vähättelee akateemista koulutusta ja omituisimmillaan pitää yliopistoja lähes maan talousvaikeuksien lähteenä. Kummallekaan ajatukselle ei onneksi juuri löydy perusteita. Asiat siis ovat paljon paremmin kuin julkisesta keskustelusta voisi päätellä.
 
Koulutus on edelleen erinomainen suoja työmarkkinoiden riskejä vastaan. Työttömyys jää sitä harvinaisemmaksi mitä korkeampi tutkinto on saavutettu. Koulutuksen antama suhteellinen etu on toki kaventunut, maisterin asema 1960-luvun työmarkkinoilla oli toinen kun nykyään, mutta väitteet sen katoamisesta ovat vailla perusteita.  Vuonna 2014 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista oli työllisiä 83 prosenttia, ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden joukossa osuus on vain prosenttiyksikön pienempi. Aikaisempien tilastojen perusteella tiedetään edelleen, että viiden vuoden jälkeen tämä osuus on yhdeksänkymmenen prosentin tienoilla. Edes viime vuosien talouden turbulenssi ei ole kovin mullistavasti vaikuttanut näihin lukuihin. Sen sijaan pelkän ammatillisen tutkinnon suorittaneiden keskuudessa työmarkkinoiden suhdanteet näkyvät paljon selvemmin, vuonna 2014 heistä valmistumisen jälkeen työttöminä oli joka viides.
 
Viime vuosikymmenen suurin muutos työmarkkinoilla ei ehkä ole teknologiassa vaan koulutustason nousussa. Vielä 1970-luvun lopulla vain joka kymmenennellä palkansaajalla oli korkea-asteen koulutus. Nyt tuo osuus lähentelee viittäkymmentä prosenttia. Kehitys on valtava voimavara koko Suomelle. Perustellusti on epäilty, että työelämän paljon puhuttujen ongelmien juuri onkin juuri tässä: Työpaikkojen jähmeät rakenteet ja hierarkiat eivät ole tarpeeksi ketterästi pystyneet mukautumaan työmarkkinoille tulijoiden jatkuvasti nousevaan koulutuksen ja osaamisen tasoon.
 
Koulutuksen työelämälähtöisyys on paljon keskusteltu ja ihasteltu asia. Periaatteessa yhteistyö on epäilemättä kaikkien etu. Riskien teillä kuitenkin ollaan, jos asiaa lähdetään reivaamaan täysin työpaikkalähtöisesti. Työssä toki oppii. Vaarana on kuitenkin myös siinä, että siellä opitaan lähinnä ne vanhat, totutut ja pahimmassa tapauksessa tehottomat työn tekemisen tavat. Tässä mielessä opiskelun ja koulutuksen pitäisikin myös haastaa työelämän vakiintuneet käytännöt.
 
Opiskelu maksuttomanakin on aina investointi, mutta talouden ja työmarkkinoiden äkkinäisissä käänteissä työvoiman kysynnän ennustaminen on vähintäänkin vaikeaa. Huolta ei kuitenkaan pidä liioitella.  Opiskelu lisää oman alansa tietoja ja taitoja. Tämän lisäksi se kehittää aina jotakin paljon tärkeämpää, kykyä omaksua ja oppia uusia asioita – olipa se oma alkuperäinen ala mikä hyvänsä.
 
Antti Saloniemi
johtaja, Tampereen yliopiston Porin yksikkö