Keitä me olemme?

Alumnikolumnin kirjoittaminen tuntuu etäiseltä, vaikealta ja pelottavalta. Mitä sanottavaa minulla voisi olla alumnina? Identiteettini ei ole vielä ehtinyt mukautumaan siihen, että opiskelijastatukseni on jäänyt taakse jo puoli vuotta sitten. Monen vuoden opiskelijana olemisen jälkeen aivoilla kestää pitkään tajuta, missä mennään. Tuntuu vaikealta luopua opiskelijaidentiteetistä ja varsinkin @utu.fi -loppuisesta sähköpostiosoitteesta. Isojen muutosten äärellä onkin pakotettu miettimään vastausta kysymykseen ”Kuka minä olen?”.

Porin yliopistokeskuksen ympäristö on vaikuttanut vastaukseen nyt seitsemän ja puoli vuotta. Se on pitkä aika 26-vuotiaan elämässä. Seitsemän ja puoli vuotta ehdin viettämään yliopistokeskuksen katon alla ensin opiskelijana ja sen jälkeen opiskelijasihteerinä. Sinä aikana olen kasvanut ihmisenä, kriittisenä ajattelijana, pohtijana ja ennen kaikkea ihan vain Linneana. Sinä aikana olen monta kertaa miettinyt, kuka minä olen. Monta kertaa olen myös löytänyt vastauksen ja monta kertaa olen taas kadottanut sen.

Olen yrittänyt miettiä vastausta itsekseni, jotta muiden olisi helpompi sisäistää se. Jos itse tiedän kuka olen, muiden on vaikeampi päättää sitä puolestani ja samalla helpompi ymmärtää minua. Kun tiedän, kuka minä olen, minun on helpompi suunnistaa elämässäni, päättää, mitä haluan ja profiloitua esimerkiksi työmarkkinoilla. Kun tiedän, kuka olen, voin kehittää itseäni haluamaani suuntaan.

Minuus muuttuu jatkuvasti enkä usko, että olen koskaan täysin valmis. Tästä kertoo jo se, että olen viime vuosien aikana ollut aikuinen jo useita kertoja. Aina myöhemmin hieman aikuisempi minä on katsonut halveksuen taakseen ja tyrmännyt väitteet aikuisuudesta. Hän on haukkunut menneisyyden minät naiiveiksi ja kokemattomiksi. Menneisyyden minät eivät kuitenkaan koskaan huutele takaisin. He ovat itsevarmoja siitä, keitä he ovat.

Aina, kun en täysin tiedä, kuka minä olen, tunnen oloni epävarmaksi. Joka kerta kun identiteettiäni heitellään ja pakotetaan muokkautumaan, olen hetken eksyksissä enkä tiedä, mihin suuntaan pitäisi lähteä. Minuuteni on kriisissä. Se on kuitenkin osa identiteetin jatkuvaa kehittymistä. Tärkeää on säilyttää itselleen tärkeät perusasiat, olla avoin muutoksille ja terveen kriittinen ulkopuolisia vaikutteita kohtaan. Muutoksia tulee väistämättä ja siksi onkin hyvä päivittää oma minuutensa sopivin väliajoin. Tällöin saa usein selville esimerkiksi sen, onko onnellinen tai oikeassa paikassa.

Samalla, kun pohtii, ketä itse on, pitää huomioida, keitä muut ovat. Muut eivät ole osa kasvotonta massaa vaan yhtälailla yksilöitä ja erilaisia identiteettejä. Erityisesti suurien muutosten ja pelottavien hetkien aikana on hyvä esittää kysymykset ”kuka minä olen?”, ”kuka sinä olet?” ja ”keitä me olemme?”. Jos vastaus ei miellytä, sitä voi lähteä muuttamaan ainakin omalta osaltaan.

Linnea Kotiniemi on filosofian maisteri, UCPorin alumni ja tuleva Budapestin asukas, jonka koti on aina sekaisin ja jonka sydän sykkii aina vain vahvemmin Porin ylioppilasteatterille.