Laadulla on tekijänsä

Isäni oli pienyrittäjä ja rakennusurakoitsija. Itsekin olin usein mukana rakennustyömailla jopa niin paljon, että tänä päivänä puhuttaisiin lapsityövoiman käytöstä. Monilla kavereillanikin oli sama kurja kohtalo: yksi raatoi sokerijuurikasmaalla ja heinäpellolla, toinen isänsä peltisepänliikkeessä ja kolmas siivosi perheyrityksen linja-autoja tai oli mukana minkinrehuautossa apumiehenä.

Rakennuskohteissa työtehtäväni vaihtelivat. Maanantaiaamuna saattoi tehtävänäni olla lähteä polkupyörällä herättelemään töihin paria työmiestä, joiden yhden vapaapäivän viikonloppu oli mennyt vähän pitkäksi. Betoniraudoituksen surrilangan sitominen erityisellä koukulla oli kivaa puuhaa. Tästä taidosta oli hyötyä myöhemmin oman pihasaunan remontoinnissa.

Monet tehtävistäni liittyivät laadunvarmistukseen. Piti tarkistaa, että kulmat ovat oikein jiirissä. Vatupassin, vesiletkun, linjalangan, suorakulman ja t-kulman käyttö tulivat tutuiksi. Yksi vastuistani oli huolehtia työkaluista ja laskea ne iltaisin. Pakkotyön ankeutta helpotti se, että sai kuulla rakennustyömiesten ja –naisten mielenkiintoisia  juttuja. Jo silloin ihmettelin, että mistä näitä tarinoita oikein riittää. Osa jutuista oli hyvinkin ronskeja, mikä oli monien tabujen raamattuvyöhykkeellä kasvavalle pikkupojalle pelkästään hyvä asia.

Isäni rakennustyömailla oli käytössä lean-pohjainen laadunvarmistus- ja toiminnanohjausjärjestelmä. ”Hyvää yritetähän, mutta priimaa pukkaa tulemahan” oli Etelä-Pohjanmaalta lainattu laatujärjestelmän perusperiaate, jota miehet toistivat kyllästymiseen asti.  Henkilöstön hyvinvoinnista pidettiin hyvä huoli. Termospullokahvit ja eväät syötiin porukalla. Samalla parannettiin maailmaa ja kiusattiin meitä pikkupoikia tyttöjutuilla. Välillä joku työkavereista sai hyvinkin tiukkaa parisuhde- ja perheneuvontaa.

Pomoa, eli isääni, haukuttiin, jos hän ei ollut paikalla. Asiaan kuului arvostella tätä orjapiiskuria ja valittaa siitä, että tämä ottaa liian tiukkoja urakoita. ”Medbestämmanderätt” toimi siten, että työmiesten edustajat saivat luvan tulla meille kotiin laskemaan urakoita yhdessä isäni kanssa. Siinä ruokapöydän ympärillä käytiin tiukkaa keskustelua kustannuksista, aikatauluista ja palkoista. Isäni valttikorttina oli sanoa, että jätetään sitten tarjous antamatta. Hävitty tarjouskilpailu olisi merkinnyt työn ja elannon menetystä monelle. Tarjous jätettiin ja taas voitti paikallinen pienyrittäjä suuren ja mahtavan rakennusfirman.

Myöhemmissä opinnoissa, johtamiskoulutuksissa ja työelämässä olen monesti peilannut uusimpia johtamisteorioita, laadunhallintaoppeja ja toiminnanohjausjärjestelmiä lapsuus- ja nuoruusvuosieni työkokemuksiin. Silloin ei tiedetty leaneista mitään vaan käytännöt olivat itse kehitettyjä ja hyvinkin erilaisia eri työpaikoilla. Teorian ja käytännön yhdistäminen, akateemisen maailman ja työelämän yhteistyö sekä työelämään tähtäävät opinnot ovat nykyään onneksi tärkeä ja olennainen osa opiskelua. Teoreettista tietoa ja tutkimusta voidaan hyödyntää työelämässä paljon aikaisempaa enemmän eikä kaikkea tarvitse oppia kantapään kautta ja kehittää itse.  Porin yliopistokeskuksen yrittäjyysopinnot ovat yksi hyvä esimerkki siitä miten akateeminen maailma ja työelämä voivat rikastuttaa toinen toisiaan.

Harri Peltoniemi
Kirjoittaja on Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen johtaja ja Porin yliopistokeskuksen entinen johtaja