Luovuus ja managerialistinen yliopisto

Luova toimintaympäristö, luovat tilat, luova talous, luova keskustelu, luova liiketoiminta… Kuka meistä ei haluaisi olla luova! Onko tutkimus ja opettaminen luovaa toimintaa? Onko se vain ns. arkiluovaa vai onko se luovuudeltaan verrattavissa vaikkapa taiteeseen? Entä mitä eroa on luovuudella ja innovatiivisuudella; onko innovatiivisuus vähemmän luovaa kuin taide? Vaatiiko luovuus vapautta ja missä määrin? Tappaako tuloksellisuus ja tuloksen mittaaminen luovuuden?

Luovuudentutkimus on osoittanut, että tuotteliaisuuden ja luovuuden välillä on selvä korrelaatio. Poikkeuksiakin toki on, mutta yleisesti ottaen erityisellä luovuudellaan historiaan jääneet henkilöt ovat olleet myös erittäin tuotteliaita. Tunnetusti epäonnistumisen pelko on luovuuden pahimpia vihollisia. Mitä pidempään odotan ja valmistelen sitä harvinaista huipputulostani, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se jää tulematta. Paras tapa kehittää luovuutta on jatkuva kokeileminen ja itsensä testaaminen, myös itsensä alttiiksi laittaminen kritiikille.  

Oivallus on luovan prosessin tärkeä, mutta lyhytkestoinen ja harva vaihe. Valtaosa ajasta ja työpanoksesta kuluu tekniikoiden hiomiseen. Luovuus alkaa siitä, kun työskentelytekniikka on sen verran hyvin hallussa, että se ei vaadi enää pienintäkään huomiota. Tällöin koko huomio keskittyy siihen, mitä tekniikan avulla voidaan luoda. Tieteenalakohtaisten tekniikoiden lisäksi tutkijan työssä oleellinen tekniikka on tieteellinen ilmaisu ja tieteellinen kirjoittaminen. Se ei hioudu, ellei kirjoita eikä julkaise. Kävin viime vuonna Barcelonan Picasso-museossa ja totesin yllätyksekseni, että Picasson varhaiset teokset olivat hyvin perinteisiä. Niistä löytyy useiden eri tyylien erittäin viimeisteltyjä ja loppuun hiottuja kokeiluja. Katsoin Picasson tunnetuimpia maalauksia aivan uudella tavalla, kun tiesin, että hän oli löytänyt oman erikoisen tyylinsä vasta muiden tyylien ja tekniikoiden omaksumisen jälkeen. 

Managerialismin ja tulosten mittaamisen puolustaminen ei ole tutkijoiden keskuudessa suosittua. Olen kuitenkin pyrkinyt katsomaan tieteellisten tulosten mittaamista sen tavoitteen - julkaisuaktiivisuuden kasvun - kautta ja näkemään sitä näin ollen luovan prosessin välttämättömänä osana. Monet hyvät tutkimusideat punnitaan vasta siinä vaiheessa, kun niitä aletaan muotoilla julkaisuksi ja altistetaan sitä kautta kritiikille. Mielestäni ongelmana ei ole hyvien ideoiden puuttuminen. Näen, että on liian vähän tutkijoita ja kehittäjiä, jotka uskovat omiin hyviin ideoihinsa niin, että ovat valmiina niiden toteutumisen eteen tekemään hartiavoimin pitkäjänteistä työtä.

On totta, että tieteellisen toiminnan arvioinnissa on paljon epäkohtia. Minuakin harmitti kovasti, kun saimme JUFO1-lehdestä neljältä asiantuntijalta yhteensä 16-sivuisen korjausehdotusten listan. Työn julkaiseminen vaatii varsinaisen tutkimustyön lisäksi puoli vuotta intensiivistä korjaustyötä ja arvioitsijoiden vakuuttamista. Samalla toinen työ hyväksyttiin JUFO1-konferenssiin yhden sivun tiivistelmän pohjalta. Jos odottaisin, että arviointi tapahtuisi oikeustajuni mukaisesti, olisi järkevämpää lopettaa julkaiseminen. Toisaalta, jos katson tätä luovan työn yhtenä osana, jatkan mielelläni ideoideni ja kokeilujeni muotoilemista käsikirjoituksiksi.

Tarmo Lipping
johtaja, Tampereen teknillisen yliopiston Porin laitos