Tutkimassa japanilaista pelikulttuuria

Replaying Japan –konferenssit ovat vakiinnuttaneet asemansa japanilaisten pelien ja pelikulttuurien tutkimuksen vuosittaisena huippukohtana. Tänä vuonna konferenssi järjestettiin ensimmäistä kertaa Euroopassa, Leipzigin yliopistossa. Paikalla oli vahva edustus Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin väkeä: professori Jaakko Suominen sekä väitöskirjatutkijat Usva Friman ja Johannes Koski.

Japanilaisilla videopeleillä on ollut merkittävä rooli nykypelien historiassa. Sony ja Nintendo ovat tuttuja firmoja kaikkialla maailmassa ja harvassa ovat ne, jotka eivät tunnista Super Marioa, Pikachua tai Pac-Mania. Yhtäältä Japanissa on kasvatettu vahvaa kotimarkkina-aluetta ja toisaalta japanilaiset pelit matkasivat jo varhain maailmalle, jossa ne vaikuttivat kansainvälisen peliteollisuuden ja pelien kehitykseen. Japanilaisia pelejä leimaakin erityisen selvä kansallisen ja kansainvälisen, lokaalin ja globaalin, sekoittuminen.

Dialogia rakentamassa

Näin ollen Replaying Japan -konferensseissa on aina painotettu kulttuurien kohtaamista. Konferenssi vastaakin laajalti tiedostettuun ongelmaan. Japanilaisten pelien tutkimus Japanin ulkopuolelta käsin on usein hankalaa, sillä kielimuuri vaikeuttaa toisaalta itse pelien ja toisaalta niistä japaniksi tehdyn tutkimuksen aukeamista kieltä vähemmän osaaville. Lisäksi japanilaiset kollegamme kärsivät täysin vastaavasta ongelmasta: tutkimusta japanilaisista kulttuuri-ilmiöistä on julkaistu vaikka millä mitalla, mutta mikäli englanti tai muu vieras kieli ei ole riittävän tuttu, jäävät muiden tutkimukset lukematta ja omat tutkimukset vaille kansainvälistä levitystä. Tieteenteon kannalta elintärkeä dialogi kärsii, jos eri maiden tutkijat eivät pääse vapaasti vaihtamaan ajatuksiaan.

Siksi olikin ilahduttavaa, että eritoten tänä vuonna Replaying Japanissa oli painotettu kaksikielisyyttä: puheenvuoroja tulkattiin niin japanista englanniksi kuin englannista japaniksikin ja esitelmissä oli usein huomioitu niin englannin- kuin japaninkielinenkin yleisö. Lisäksi konferenssin välitön ja spontaani kansainvälinen tunnelma rohkaisi osallistujia heittäytymään japaniksi ja englanniksi käytyihin keskusteluihin, vaikkei oma kielitaito täysin sujuvaa olisikaan. Aiempien konferenssikokemusten perusteella voi sanoa, että tällaiseen ajatustenvaihtoon ei yksikään osallistujista olisi pönöttävämmässä tai virallisemmalta tuntuvassa kontekstissa ikinä olisi uskaltanut osallistua.

Yhteiskunnallinen vaikutus

Kansainvälisten esitysten ja keskustelujen lisäksi konferenssiohjelmassa kiteytyi myös yliopistojen yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Konferenssiohjelmaan kuului tavanomaisten esitelmien lisäksi mm. nykyisin pelialalla työskentelevien Leipzigin yliopiston Japanin-tutkimuksen alumnien paneelikeskustelu omasta työstään ja työllistymisestään valmistumisensa jälkeen. Lisäksi pelkän tutkijakavalkadin sijaan konferenssin pääesitelmiä pitämään oli kutsuttu sekä japanilaisia pelialalla työskenteleviä pelinkehittäjiä että pelialalta eläköitymisen jälkeen yliopistoihin palkattuja ammattilaisia. Yleisö pääsi kuulemaan muun muassa Pac-Manin isän Tōru Iwatanin mietteitä pelisuunnittelusta sekä pitkän linjan äänisuunnittelijan ja säveltäjän Junko Ozawan pohdintoja pelimusiikista. Molemmat tarjosivat huippumielenkiintoista historiallista perspektiiviä japanilaiseen pelinkehitykseen.

Tällainen kiertokulku praktiikasta yliopistoon on Japanissa tyypillistä ainakin yksityisille yliopistoille, jotka saavat siten paitsi tietoutta elinkeinoelämän puolelta myös kontaktiverkostoja yrityksiin. Lisäksi totta kai sen avulla edesautetaan myös opiskelijoiden tulevaa työllistymistä. Tällä kertaa oli onnekasta, että tästä kiertokulusta pääsimme hyötymään myös me Japanin ulkopuolella tutkimustamme tekevät tutkijat.

Roolipelejä ja Pac-Mania

Porilaista sävyä konferenssiin toivat professori Suomisen esitelmä Pac-Manin saapumisesta Suomeen sekä Kosken esitelmä Pokémonin ja japanilaisten konsoliroolipelien yhteyksistä roolipelien historiaan.

Erityisenä ohjelmanumerona järjestimme alun perin digitaalisen kulttuurin opiskelijoiden suunnitteleman ja nyt jo viidettä kertaa järjestetyn Pac-Man-elämyksen, jossa auditorio tai luokkahuone muutetaan Pac-Man-pelin sokkeloksi ja jossa pelaajien on Pac-Manin roolissa kerättävä pisteitä haamuja vältellen. Tällä kertaa lisämausteen peliin toi Iwatanin esitelmä, jossa hän muun muassa kertoi, millaisiksi oli alun perin suunnitellut Pac-Manin aaveiden persoonallisuudet ja liikeradat. Tämä totta kai vaikutti paitsi meihin pelin järjestäjiin myös ennen kaikkea pelaajiin, jotka pyrkivät Iwatanin oppeihin nojaten luomaan strategioita ja tulkintoja aaveista ennen sokkeloon astumista.

Peli muokkautuu saatavilla olevan tilan mukaan aina hiukan erilaiseksi. Tällä kertaa Leipzigin yliopiston vakavahenkinen pitkä luentosali muuttui pöytien, spottivalojen ja jätesäkkien avulla yllättävänkin kiperäksi sokkeloksi, jossa Iwatanin paljastamista salaisuuksista huolimatta vain muutama pelaaja onnistui keräämään kentältä kaikki pisteet.

Kohti tulevaa

Replaying Japan 2016 toi yhteen japanilaisten pelien ja pelikulttuurien tutkijoita kaikkialta maailmasta. Kolmen päivän ajan Leipzigin yliopisto tarjosi puitteet kansainväliselle ajatustenvaihdolle, esimerkilliselle yliopistojen yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle sekä tutkijoiden loputtomalle uteliaisuudelle, asiantuntijuudelle ja leikkimielelle.

Replaying Japan järjestetään vain kerran vuodessa, mutta vaikuttaa onneksi siltä, että dialogi jatkuu virkeänä tutkimuksen, sähköpostien ja kansainvälisen yhteistyön muodossa Leipzigista palattuammekin.