Tiede jalkautui kauppakeskukseen ja ravintolaan

TiedeAreena-yleisötapahtumassa keskusteltiin tänä vuonna esimerkiksi uusiutuvasta energiantuotannosta ja koronan monista vaikutuksista. Korona ei kuitenkaan enää vaikuttanut tapahtuman järjestelyihin paljoakaan.

Satakunnan Viikko -lehden päätoimittaja Kim Huovinlahti juonsi paneelikeskustelun, jossa keskusteltiin koronan aiheuttamista muutoksista yhteiskunnassa. Keskustelemassa vas. apulaisprofessori Kati Suomi, yliopistonlehtori Katja Repo, yliopistonlehtori Petri Saarikoski sekä opiskelija Jenna Peltonen.

- Pystyimme järjestämään paneelikeskustelut kauppakeskus Puuvillassa suunnitelman mukaisesti, ja paikalla olikin kuulijoita jonkin verran. Lisäksi kaikki keskustelut ja After Work -tapahtuma striimattiin YouTubeen, tapahtuman käytännön järjestelyistä vastannut yliopistokeskuksen koordinaattori Miina Yliluoma kertoo.

- Itämeriteemainen Lasten yliopistoluento aamupäivällä oli tänä vuonna ainoa tapahtuma, jota pystyi seuraamaan vain verkossa. Luennon tallenne on sekin nyt yliopistokeskuksen YouTubessa.

Monipuoliset keskustelunaiheet esittelivät laaja-alaisesti yliopistokeskuksen asiantuntijoita ja opiskelijoita

Kauppakeskus Puuvillan kolmessa paneelikeskustelussa kuultiin enimmäkseen yliopistokeskuksen omia asiantuntijoita. Etäosallistuminen ei enää ihmetytä ketään, ja niinpä Sveitsissä parhaillaan asuva Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikön väitöskirjatutkija Mariia Syväri pystyi osallistumaan keskusteluun täysipainoisesti Zoomin kautta.

Jokaisessa paneelikeskusteluissa oli mukana myös yliopistokeskuksen opiskelijaedustusta. Opiskelijayhdistys Pointer olikin tänä vuonna aikaisempaa enemmän mukana TiedeAreenan järjestelyissä. Paneelikeskusteluiden tauoilla esitettiin lyhyitä videoita, joilla opiskelijat esittelevät omaa opinnäytetyötään ja tutkimustaan.

-Videot tuovat esille yliopistokeskuksen tutkimusaloja sekä opiskelijoiden asiantuntemusta ja osamaisen monipuolisuutta. Videoilla esiintyy myös muutama yliopistokeskuksesta jo valmistunut alumni, Pointerin toiminnanjohtaja Milla Hautaoja kertoo.

AfterWork tarjosi viihdykettä työpäivän jälkeen

Keskustelujen jälkeen Puuvillan lavaohjelmassa oli ennakkoon kiinnostusta herättänyt puheenvuoro Satakunnan korkeakoulutuksen tulevaisuudesta. Alustuksen aiheeseen piti Satakuntaliiton korkeakouluselvityksen tehnyt emeritusprofessori Kalervo Väänänen, ja puheenvuoroa kommentoivat Porin yliopistokeskuksen johtaja Tarmo Lipping ja Satakunnan ammattikorkeakoulun rehtori-toimitusjohtaja Jari Multisilta.

Puheenvuoro kirvoitti kommentteja ja kysymyksiä niin Puuvillan yleisöstä kuin YouTube-striimin seuraajista. Oman yliopiston perustamista harva näkee realistisena, ei myöskään selvitysmies, mutta keskustelun perusteella toivotaan kampuksella nyt toimivien yliopistojen vahvaa panostusta ja tukea nykyiselle yliopistokeskukselle.

Ensimmäistä kertaa pidetyssä TiedeAreena Afterworkissa Ravintola Sofiassa pohdiskeltiin muun muassa pandemian jälkeistä elämysmatkailua ja rintsikoiden energiatehokkuutta. Ensin mainitusta vastasi kulttuuriperinnön tutkimuksen professori Anna Sivula Filosofia Goes Sofia -esityksessään ja jälkimmäisestä ohjelmistotekniikan projektitutkija Janne Harjamäki.

Rintsikat eivät kuitenkaan tällä kertaa tuoneet Harjamäelle voittoa leikkimielisessä Science Slam -kisassa. Kolmen osallistujan joukosta yleisö äänesti voittajaksi Porin yliopistokeskuksen projektipäällikön Kimmo Ahosen esityksen, jossa matkattiin Timo T.A. Mikkosen ja Donald Trumpin kautta audiovisuaaliseen muistiin. Kisaan otti osaa myös kauppatieteiden alumni Lauri Mäkelä, joka valloitti raadin rauhallisella esiintymisellään ja näin ansaitsi arvovaltaiselta raadilta kunniamaininnan.

Tämä oli toinen vuosi peräkkäin, kun TiedeAreenan päättävää akateemista iltajuhlaa tohtorikulkueineen ei järjestetty. Niinpä tavallisesti iltajuhlan yhteydessä jaetut yliopistokeskuksen tunnustuspalkinnot jaettiin AfterWorkin yhteydessä. Lue lisää palkinnon saaneista tästä uutisesta.

Teksti: Maria Ojanen
Kuvt: Päivi Elonen