Loppusuoralla

<< Takaisin

Tampereen yliopiston Porin yksikkö tutkii, mitä pandemiasta tulisi oppia

Korkeakoulutus uusien työtehtävien mahdollistajana

- Olen 51-vuotias perushoitaja, muistihoitaja ja geronomi (AMK). Porissa saamani akateeminen koulutus valmistaa minut yhteiskuntatieteiden maisteriksi ja sosiaalityöntekijäksi. Olen koko työurani työskennellyt niin sosiaalihuollossa kuin terveydenhuollon yksiköissäkin. Nyt olen Forssan sairaalassa terveyssosiaalityöntekijänä, esittelee Sanna Paananen itsensä.

Ympäröivän yhteiskunnan sulkutoimet vaativat yliopisto-opiskelijalta vahvuutta ja itsekuria. Suurin osa opetuksesta on ollut pakkokin hoitaa etänä, mutta yliopistossa varsinkin opintojen loppuvaiheessa itsenäinen työskentely on myös valmistuvaa asiantuntijaa tukevaa.

Yhteiskuntatieteellinen tutkimus tarjoaa parhaimmillaan työkaluja nykypäivään, kuten Paanasen hyvin kattavassa, mutta kriittisessä gradussa.

Paananen selvittää opinnäytetyössään, miten ikääntyneet muodostavat perhekäytäntöjään koronapandemian aikana. Tutkielmassa kiinnitetään avoimesti ja ennakkoluulottomasti huomiota arkisiin tekoihin, joilla on vaikutusta perheenjäseniin ja heidän välisiinsä suhteisiin.

Vapauttava ja vastuullinen etäopetus

Koronapandemia on pakottanut etsimään ja löytämään uusia keinoja myös korkeakoulutuksessa. Paananen toteaa, että etäopiskelusta jäävät puuttumaan tärkeät opiskelijoiden käytäväkeskustelut ja muut yhteiset hetket, joissa tilanteiden ja suurempienkin kokonaisuuksien purku on ollut keskeinen ja hyvin tärkeä osa koulutuksellista kasvua.

Maisteriksi valmistuva Paananen iloitsee siitä, että suoritti aineopinnot lähiopetuksessa ennen maisteriopintoja. Maisterintutkinnon syventävät opinnot sisälsivät vain kaksi paikallaoloa Porissa vaatinutta kontaktiopetuskertaa: orientaatiopäivä elokuussa 2020 ja tutkielmaseminaarin kokoontuminen syksyllä 2021.

Maisteriopiskelijat keksivät oma-aloitteisesti muun muassa jakaa palautetta toisilleen, vertaisarvioida ja sparrata psyykkisesti. Erilaiset verkostot ja varsinkin alusta asti mukana olleiden opiskelijatovereiden läsnäolo rakentaa sitä todellisuutta, jossa opiskelijat ovat päähenkilöitä.

- Maali häämöttää meillä kaikilla, toteaa yhteishenkeä korostava Paananen.

Lehtiaineisto perhekäytäntöjen valottajana

- Tutkimukseni aineisto koostuu ikääntyneiden haastatteluista Helsingin Sanomat- ja Lapin Kansa - sanomalehdissä pandemian aikana 17.3.2020 – 31.12.2020. Tutkimusta tein sisällönanalyysin keinoin koodaamalla, Paananen kertoo pro gradu -tutkielmansa aineistosta ja metodista.

Tutkimustulokset näyttäytyvät kolmen kategorian kautta: fyysinen ja henkinen läheisyys, vuorovaikutus ja sukupolvisuus. Perhekäytännöt erottuvat sen perusteella, millaisessa taloudessa ikääntynyt ihminen asuu.

Paanasen tutkimuksessa fyysinen etäisyys perhekäytännöissä toteutui konkreettisesti jo yhteiskunnan sulkutilan takia, riippuen siitä, onko perheenjäsenillä esimerkiksi altistavia perussairauksia. Harva myönsi rikkoneensa ohjeistettua fyysistä etäisyyttä. Yleensä ohjeiden rikkominen liittyy tunteiden osoittamiseen lastenlapsille halaamalla.

Perhekäytännöissä henkistä läheisyyttä tuomaan on tutkimuksen mukaan hyödynnetty teknisiä apuvälineitä. Henkinen läheisyys ilmenee kokemuksena yhteisöllisyydestä ja turvallisuudesta.
Vuorovaikutus ikääntyneiden perhekäytännöissä toteutuu vain osittain, sillä yksin asuvilla se on pandemia-aikana jäänyt joko äänen tai äänen ja kuvan välittämiseksi. Fyysinen kosketus ja sen tuomat tunteet ovat jääneet vähälle, ja tämä on näkynyt isovanhempien huolena erityisesti suhteessa lastenlapsiin.

Sukupolvisuus erottavana tekijänä

Ikääntyneiden toimintaa on pandemian aikana rajoitettu samalla kun muuta yhteiskuntaa on ohjattu toimimaan toisin. Ikääntyneiden keskuudessa sukupolvien arkeen osallistuminen on näkynyt esimerkiksi erilaisten teknisten välineiden määrittelemänä, kun vaikka lastenlapset ovat kaivanneet apua matematiikan läksyihinsä.

Erittäin ajankohtaista sosiaalityön gradua tehneenä Paanasella on selkeitä käytännöllisiä näkemyksiä, jotka ohjannevat myös hänen työtänsä sosiaalityöntekijänä.

- Ikääntyneiden perhekäytännöt näyttäytyvät pandemian aikana monimuotoisina ja monitasoisina kokonaisuuksina, jotka muuttuvat tarpeen mukaan. Muuntuvuus perhekäytännöissä vaihtui perheyhteisön eri-ikäisten tarpeiden mukaan. Laajemmin yhteiskunnalliselta tasolta tarkastellen perhekäytännöt ovat merkityksellinen voimavara, jota ei ole riittävästi tunnistettu eikä tutkittu niin normaalissa arjessa kuin poikkeusoloissakaan.

Teksti: Jyri Luonila
Kuva: Sanna Paanasen kotialbumi