Optimisti ei pety

Muistan opiskeluajaltani monia inspiroivia puheenvuoroja. Valmistuttuani tammikuussa 2014 olen useampaan otteeseen etsinyt kunnon akateemisen pätkätyöläisen tavoin itselleni sitä seuraavaa työpätkää. Kymmenien hakemusten, soittojen ja hylkäyskirjeiden keskellä innoitin itseäni muistelemalla erään lehtorimme toteamusta, joka meni jotenkin näin: ”Jokainen opiskelija on pohjimmiltaan optimisti. Pessimistit eivät käytä aikaa itsensä ja taitojensa kehittämiseen, sillä he eivät usko parempaan huomiseen.”

Aloittaessani opintoni syksyllä 2008 Porin yliopistokeskuksella, ympärilläni puhuttiin kuinka taantumaan kääntynyt Suomen talous olisi varmasti nousujohteinen valmistuessani ja töitä tulisi riittämään. Tiedämme nyt mitä tuolle ennusteelle kävi.

Viimeiset kolme kuukautta ennen valmistumistani työskentelin harjoittelijana Suomen Akatemiassa. Työ vei minut rakkaasta opiskelukaupungistani takaisin vanhaan kotikaupunkiini Helsinkiin. Harjoitteluni loputtua valmistuin ja jouduin samalla toteamaan, ettei minulla ollut kovasta työnhaustani huolimatta heti valmistumisen jälkeen työpaikkaa. Olin akateeminen työtön, valmiina astumaan akateemisen pätkätyöläisen elämään.

Tiesin jo muiden kokemuksesta, että työttömyys on monen vastavalmistuneen osa. Tiesin myös ettei kukaan tule minua kotoa töihin hakemaan. Tein työnhakusuunnitelman, jota noudatin tunnollisesti. Jokaisena arkipäivänä käytin työpäivän verran aikaa työn etsimiseksi. Kirjoitin kymmenittäin hakemuksia ja soitin päivittäin potentiaalisille työnantajille. Siitä huolimatta sanat ”kiitos mielenkiinnostasi, valinta ei tällä kertaa kohdistunut sinuun” tulivat piinallisen tutuiksi.

Aloin hieman hävetä työttömyyttäni. Vaikka tiesin monien ihmisten olevan tässä ajassa samassa tilanteessa, kyseenalaistin sekä omat kykyni että valintani. Olisiko minun sittenkin pitänyt suunnata hoitoalalle, joka varmasti olisi työllistänyt? Tai olisiko minun pitänyt hakea enemmän tehtäviä, joihin ei vaadittu maisterin pätevyyttä? Raskainta työttömyydessä on kuitenkin epätietoisuus siitä, milloin se loppuu.

Ja loppuihan se aina välillä. Sain pätkän tuolta, toisen täältä. Työtä tehdessäni huomasin mikä arvo tutkinnollani ja osaamisellani on. Työn kautta pääsin kokoamaan ammatillista identiteettiäni, johon tutustumalla työhakemusten kirjoittaminen muuttui pala palalta hieman helpommaksi. Ymmärsin, etten ole ammatillisesti lähelläkään valmista eikä kukaan järkevä työnantaja sitä näin vastavalmistuneelta edes vaadi. Ymmärsin myös, että vaikka olen vasta raakile työmarkkinoilla, minun on paljon sellaisia taitoja ja tietoja, joita työelämä tarvitsee.

Tärkeimmät työelämätaitoni eivät ole kehittyneet tarkasti suunniteltujen sivuainevalintojen ansiosta, vaan osallistumalla erilaisiin opintoihin liittyviin ja liittymättömiin projekteihin. Olen koordinoinut verkkosivuprojekteja, suunnitellut applikaatioita ja päätoimittanut aikakausilehteä opinahjoni turvallisessa ympäristössä. Olen huomannut kuinka voin sitkeällä työllä saavuttaa kunnianhimoisimpiakin päämääriäni.

Oman paikkansa löytäminen työelämästä on työläs projekti. Mieli painuu välillä maahan kun huomaa itseään lahjakkaampienkin ihmisten olevan vailla työtä. Silti on uskottava omiin kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa, välillä vaikka väkisin. Pessimistit eivät saavuta sitä, mitä paremman huomisen vuoksi työskentelevät optimistit saavuttavat.

Nana Keränen on digitaalista kulttuuria pääaineenaan opiskellut filosofian maisteri, joka työskentelee markkinointiviestinnän suunnittelijana ja kannattaa ikuisesti Porin Ässiä.